10 viikkoa sitten lähdimme Helsinkiin kantasolusiirtoa varten. Poikani sai esihoitoa ensin noin viikon ja 10.9. oli siirtopäivä. Kantasolusiirto kuulostaa kaikkineen kovin juhlalliselta, mutta käytännössä se oli se "helpoin" osuus. Ruiskulla uudet solut valuivat katetria pitkin häneen noin viidessä minuutissa. Sen jälkeen on ollut runsain mitoin odottelua.
Pelkäsimme kovasti mitä kaikkea tuokaan tuo oman luuytimen alasajo ja uudet solut tullessaan. Sytostaatteja annettiin hurja määrä ja yksi tunnin mittainen kokovartalo sädetys. Tuo urhea poikani kesti niin hyvin sen kaiken. Minulla oli onni matkassa ja sain tuon koko alkuhoidon olla hyvässä voinnissa. Itse menin lääkärikäynnille vasta 8.9. ja oma ensimmäinen doketakseli tiputukseni oli 13.9.
On ollut hurjat viikot, mutta yllättävän äkkiä on aika mennyt. Poikaseni sai Helsingissä yhden viruksen, sen yleisimmän, suomeksi räkätaudin. Oireena tuli kova yskä joka kesti n. 3 viikkoa. Pelko siitä miten hän reagoi uusiin soluihin oli kova, mutta hän on säästynyt onneksi monelta mitä pelkäsimme.
3 viikkoa sitten hänellä siis ilmestyi käteen rakkulat, jotka osoittautuivat vyöruusuksi ja juuri kun olimme valmiit lähtemään kotiin, olivat virusmäärät niin kovassa nousussa, että kotiinlähtö peruuntui ja uusi viruslääke määrättiin. Sen jälkeen kävi vielä niin ikävästi, että vyöruusu ei ollutkaan hävinnyt ja vielä kerran vaihdettiin lääkettä, joka vaikuttaa nyt molempiin viruksiin, mitkä häneen on iskenyt. Mitä ilmeisimmin hyvä ja tehokas lääke, koska virustasot ovat nyt sitä luokkaa, että kotiin lähtö on oikeasti mahdollinen tässä lähipäivinä. Vielä kun saan hänet syömään, ottamaan reippaasti suun kautta lääkkeet ja liikkumaan 3 viikon makaamisen jälkeen ilman että pyörtyilee, uskalletaan meidät laskea kotiin.
Tänään oli jo parempi päivä ja sain hänet syömään ja illalla sairaalan hiljennyttyä hänet irrotettiin nesteletkuista ja teimme pienen kävelylenkin kellarikäytävää pitkin toiseen sairaalarakennukseen ja takaisin. Hieman oli outo olo, ja vähän kuin karkaamassa olisimme olleet. Selvisimme, joten hyvältä näyttää siltä osin.
Sairaalassa meitä on viihdyttäneet Sairaalaklovnit, jotka tekevät äärettömän tärkeää työtä. Nauru tekee niin hyvää, sekä pojalle, että äidille! Kaikki, sekä sairaanhoitajat, että lastenhoitajat pitävät meistä hyvää huolta ja jaksavat kuunnella meitä ja myös piristävät meitä. Nöyrä kiitos on aina paikallaan.
Sylvan taideterapiaa pitävä Riitta on sattunut olemaan paikalla osastolla nyt 2 kertaa, kun olemme olleet täällä. Sen verran poika innostui, että sopivat viikoittaisista etätapaamisista. Ihan loistavaa tämäkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti